
Yksi Suomen suurimmista BESS-hankkeista etenee – rakennuslupa myönnetty akkuvarastolle Sieviin
Rakennusluvan Sieviin saanut 125 MW akkuvarasto parantaa huoltovarmuutta uusiutuvan energian tuotannossa ja on yksi suurimmista julkistetuista hankkeista Suomessa.
Korkian ja Semecon Oy:n kehittämät uusiutuvan energian hankkeet Sievin alueella edistyvät, kun Kukonkylän Järvinevalle suunnitellulle akkuvarastolle myönnettiin lainvoimainen rakennuslupa. Akkuvarasto on yksi suurimmista Suomessa julkistetuista akkuvarastohankkeista (BESS, Battery Energy Storage System).
Sievin kunnan lupajaosto on myöntänyt luvan 125 MW:n akkuenergiavaraston rakentamiselle Sievin Kukonkylään. Rakentamisluvan hakijana on Korkian ja Semeconin hankekehitysyhtiö KSFR Energy Storage Oy.
”Akkuvarasto on ensimmäinen rakentamisluvan saanut energiavarastohanke portfoliossamme ja tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä. Vastaavia hankkeita on vireillä eri puolilla Suomea. Myös lähialueelle suunnitellut tuuli- ja aurinkovoimahankkeet etenevät hyvää vauhtia:”, Olli Malkamäki Semecon Oy:stä kertoo.
”Kukonkylän akkuvaraston suunnittelu ja luvitus onnistuivat poikkeuksellisen nopeassa aikataulussa. Sähkönsiirtoon ei tarvitse raivata uusia maastokäytäviä, sillä akkuvarasto sijaitsee erinomaisella paikalla, lähellä Fingridin tulevaa sähköasemaa”, Petri Haataja, Korkian VP, Nordics, kommentoi.
Akkuvarastot tasapainottavat sähkön jakelua ja parantavat huoltovarmuutta uusiutuvan energian tuotannossa
Suurten, teollisen kokoluokan akkuvarastojen avulla voidaan tasapainottaa sähkön tuotannon vaihtelua ja parantaa sähkönjakelun toimintavarmuutta. Akkuvarastoja rakennetaan erityisesti uusiutuvan energian tuotannon yhteyteen, sillä säästä riippuvainen energiantuotanto, kuten aurinko- tai tuulivoima, edellyttää tehokasta energian varastointia.
”Sähkövarastot ovat keskeinen osa siirtymää kohti päästötöntä energiantuotantoa. Ne mahdollistavat sähkön talteenoton silloin, kun tuotanto ylittää kulutuksen, ja sähköverkon tasapainottamisen kysynnän kasvaessa”, Olli Malkamäki toteaa.
Kukonkylän akkuvarasto on suunniteltu sijoitettavaksi Fingridin Kukonkylälle rakennettavan sähköaseman läheisyyteen. Rakentamisvaihetta pyritään edistämään yhtenevässä aikataulussa Fingridin sähköaseman kanssa, jotta akkuvarasto voidaan liittää kantaverkkoon heti liityntäpisteen valmistuttua. Valmistelevat työt rakentamisvaihetta varten on jo aloitettu.

Korkian hankkeet etenevät kohti rakentamisvalmiutta
Kansainvälisenä uusiutuvan energian hankekehittäjänä ja sijoittajana toimivan Korkian hankeportfolioon sisältyy yli 145 aurinko-, tuuli- ja akkuenergiahanketta 8 maassa. Korkia on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista ja nopeimmin kasvavista uusiutuvan energian hankekehityksen alkupäähän keskittyvistä yrityksistä.
Korkian liiketoiminnan ytimessä on yhteiskehittämismalli, jossa hankkeet toteutetaan yhdessä paikallisten kehittäjien kanssa. Useiden Korkian uusiutuvan energian hankkeiden niin Suomessa kuin kansainvälisestikin odotetaan saavuttavan rakentamisvalmiuden vuoden 2025 aikana.
Lisätiedot:
Petri Haataja
VP, Joint Venture Management
+358 40 358 9130