Ilmastonmuutoksen kello käy – Täydellisyyden tavoittelu ei saa estää hyvien energiaratkaisujen ripeää käyttöönottoa

Kansainvälinen energiajärjestö IEA julkaisi toukokuussa globaalin hiilineutraalin tiekarttansa vuoteen 2050. IEA edustaa konservatiivista jalat maassa mentaliteettia, joten siltä ei yleensä ole odotettu radikaaleja avauksia. Uusi tiekartta onnistui kuitenkin yllättämään. IEA:lta kuultuna on lohduttavaa, että ilmaston lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen on vielä realistinen tavoite. Vaikka ilmastopuheet ja -teot eivät kohtaa kansainvälisellä tasolla, ikkuna tavoitteen saavuttamiseksi on […]

Blogi11.6.2021

Kansainvälinen energiajärjestö IEA julkaisi toukokuussa globaalin hiilineutraalin tiekarttansa vuoteen 2050. IEA edustaa konservatiivista jalat maassa mentaliteettia, joten siltä ei yleensä ole odotettu radikaaleja avauksia. Uusi tiekartta onnistui kuitenkin yllättämään.

IEA:lta kuultuna on lohduttavaa, että ilmaston lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen on vielä realistinen tavoite. Vaikka ilmastopuheet ja -teot eivät kohtaa kansainvälisellä tasolla, ikkuna tavoitteen saavuttamiseksi on edelleen auki. On olemassa valikoima teknisesti järkeviä, kustannustehokkaita ja yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä keinoja, joiden avulla tavoitteeseen päästään – jos toimimme nopeasti.

IEA:n raportti osoittaa jälleen kerran, ettei ole olemassa yhtä hopealuotia vaan siirtyminen ensin vähähiilisyyteen ja sitten hiilineutraaliuteen edellyttää varsin laajaa keinovalikoimaa. Yhteiskunnallinen keskustelu keinoista kuitenkin seilaa puolelta toiselle.  Siihen kuuluvat hypetykset, pettymykset sekä yritykset vähätellä ja vastustaa jotain tiettyä keinoa oman kulloisen suosikkikeinon esille nostamiseksi. Jokainen pyrkii saamaan kannattamalleen energiaratkaisulle suurimman huomion sekä paremmat resurssit käyttöönsä esimerkiksi verotuksen kautta. Erilaisten ratkaisujen vastustamisessa vedotaan usein vastapuolen oletettuihin premisseihin. Tuulivoiman vastustaja korostaa siihen liittyvää melua, maisemahaittaa ja avohakkuita. Sähköisen liikenteen vastustaja puolestaan vetoaa ongelmiin akkukemikaalien hankinnassa.

”Ei ole olemassa yhtä hopealuotia vaan siirtyminen ensin vähähiilisyyteen ja sitten hiilineutraaliuteen edellyttää laajaa keinovalikoimaa.”

Ei niin kauan aikaa sitten sähköinen lämmittäminen oli tuhlailevan energiankäytön symboli. Nyt, kun sähkön tuotannon CO2-päästökerroin sukeltaa, sähkökattilat yhdessä esimerkiksi lämpövarastojen kanssa tuovat paitsi tehokkuutta ja säästöjä myös lisää kulutusjoustoja systeemiin sähkön tarpeen äkillisiä laskuja ja nousuja varten. Ehkä olisi aika siirtää sähkönkäyttö suurimittaisessa lämmityksessä inhokista suosikiksi ja alemman verokannan piiriin.

Biopolttoaineet olivat edistyksellisen ilmastokeskustelijan lemmikkejä aina 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun. Tällöin huolestuttiin perusteellisesti siitä, laitammeko ruokaa tankkiin, kun Afrikassa nähdään nälkää. Lisäksi keskustelua herätti se, johtaako eurooppalainen rypsin tuotanto sademetsän kaatamiseen Brasiliassa. Tästä pääteltiin, että sähkö on ainoa hyväksyttävä käyttövoima autoille ja muullekin liikenteelle, ja että polttomoottoriautojen valmistaminen tai ostaminen pitäisi kieltää.

Kiistat teknologiavalinnoista tulisi kuitenkin nähdä paikallisissa, alueellisissa ja globaaleissa yhteyksissään. Eri maiden tiekartat vähäpäästöiseen tulevaisuuteen ovat erilaiset, eivätkä esimerkiksi rikkaissa maissa tehdyt teknologiapreferenssit saisi sanella askelmerkkejä koko muulle maailmalle. Afrikassa ja Aasiassa on satojen miljoonien ihmisten asuttamia laajoja alueita heikon sähköverkon varassa tai kokonaan ilman sitä. Latausinfran kehittäminen näyttäytyy silloin eri valossa ja ajoetäisyydetkin voivat olla sitä luokkaa, että mökkimatka Kainuuseen näyttäytyy lähimatkana. Biokaasulla tai kestävästi tuotetulla etanolilla käyvälle kulkuvälineelle voisi olla käyttöä monissa maissa vielä 2030-luvullakin.

”Yhteiskuntien on otettava ripeästi käyttöön hyviä vähähiilisiä energiaratkaisuja siellä, missä niille syntyy mahdollisuuksia. Hyvien keinojen kehittämistä ja käyttöönottoa ei tulisi estää keskittymällä vain parhaan etsimiseen.”

IEA:n keinovalikoimassa on monien kyseenalaisena pitämiä energiaratkaisuja kuten bioenergiaa, ydinvoimaa sekä hiilidioksidin talteenottoa ja varastoimista. Tiekartassa modernin bioenergian tuotanto kasvaisi 2,5 kertaiseksi nykytasostaan vuoteen 2050 mennessä.  IEA:n viimeisin tiekartta on kokonaisuutena kuitenkin vahvasti sähkö-, tuuli-, aurinkoenergia-, vety- ja säästöpainotteinen, vielä enemmän kuin valtaosa niistä skenaarioista, jotka ovat hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n analyysien taustalla. IPCC:n skenaariot painottavat IEA:ta enemmän bioenergiaa ja hiilidioksidin talteenottoa, mitä ei ehkä ole laajalti energiadebatissa ymmärretty.

Ilmastonmuutoksen ehkäisy on kiireellinen prioriteetti. Se edellyttää, että yhteiskunnat ottavat ripeästi käyttöön hyviä vähähiilisiä energiaratkaisuja siellä, missä niille ilmestyy mahdollisuuksia eikä estä niiden kehittämistä keskittymällä idealistisesti ja teknologiakeskeisesti vain ja ainoastaan parhaan etsimiseen.

Suomi on toiminut näissä suhteissa järkevästi. Samanaikaisesti, kun kehitetään uutta, esimerkiksi geotermistä lämpöä tai vetyteknologiaa, on pidetty huolta energiapolitiikan toteuttamisesta pitkäjänteisesti. Energiajärjestelmämme on sopivasti hajautettu ja sähkömarkkina dynaaminen. Lisäksi tuotannon ja kulutuksen energiapoliittinen ohjaus on käytännönläheistä. Meillä on mahdollisuus olla ensimmäinen kehittynyt teollisuusmaa, joka saavuttaa hiilineutraalisuuden vuoteen 2035 mennessä.

 

Näkemyksen kirjoittaja Sakari Oksanen on Korkian Senior Advisor ja energia-alan osaaja, jota innostavat uusiutuva energia, innovatiivinen teknologia ja liiketoiminta energiamurroksen jouduttajana. Sakari toimi viimeksi kansainvälisen uusiutuvan energian järjestön IRENA:n varapääjohtajana. Tätä ennen hän työskenteli Swecon ja Pöyryn palveluksessa, mm. Pöyry Finland Oy:n toimitusjohtajana ja yhtymän eri Aasian yksiköiden vetäjänä.