Korkia palkittiin jälleen yhteisövarainhoidon SFR Instituutiotutkimuksessa – kiitosta asiantuntemuksesta vastuullisessa energiasijoittamisessa

Korkia on voittanut ESG Excellence Award -tunnustuksen Specialist-sarjassa tuoreessa yhteisövarainhoidon SFR Instituutiotutkimuksessa. Tutkimuksessa Korkiaa kiitetään muun muassa uusiutuvan energian vahvasta asiantuntijuudesta sekä aktiivisesta asiakasyhteydenpidosta.

Uutinen29.11.2024

Korkia on voittanut ESG Excellence Award -tunnustuksen Specialist-sarjassa tuoreessa yhteisövarainhoidon SFR Instituutiotutkimuksessa. Tutkimuksessa Korkiaa kiitetään muun muassa uusiutuvan energian vahvasta asiantuntijuudesta sekä aktiivisesta asiakasyhteydenpidosta. Korkia säilytti paikkansa yhtenä käytetyimpänä infrastruktuuritoimijana ja yhtiön paikallinen läsnäolo kohdemarkkinoilla nousi tutkimuksessa esille kilpailuetuna.

Korkian saama ESG Excellence Award -tunnustus kertoo yhtiön onnistumisesta ESG:n integroinnissa varainhallintaan. Korkia sai hyviä arvosanoja myös muun muassa raportointipalveluistaan sekä sijoitusprosessin selkeydestä.

”Moni vastaaja arvosti Korkian keskittymistä ja vastuullista otetta uusiutuvaan energiaan. Houkuttelevan tuoton, hajautuksen ja vihreän siirtymän yhdistäminen on totista totta. Haluan kiittää kaikkia asiakkaitamme ja koko organisaatiotamme erinomaisesta palautteesta”, sanoo Korkian asiakkuuksista ja varainhankinnasta vastaava johtaja Jussi Lilja.

Tutkimuksen mukaan jopa 43 % institutionaalisista sijoittajista aikoo lisätä infrastruktuurisijoittamistaan. Vastaavaa kiinnostusta havaittiin jo viime vuoden tutkimuksessa, ja trendi näyttää jatkuvan. Monien sijoittajien huomion kohteena on erityisesti uusiutuva energia ja vihreää siirtymää tukeva infrastruktuuri.

”Missiomme on tuottaa uusiutuvia megawatteja energiamarkkinoille, ja on ilo nähdä, että myös institutionaaliset sijoittajat pitävät uusiutuvan energian hankkeita yhä tärkeämpinä. Energiamurros vaatii panostusta meiltä kaikilta, ja uskon, että yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa pystymme rakentamaan kestävämpää tulevaisuutta”, sanoo Korkian toimitusjohtaja Pauli Mäenpää.

Uusiutuvista energiamuodoista suosituimpana sijoituskohteena nähtiin aurinkovoima. Paljon esillä ollut vetytalous ei ole vielä vakuuttanut tutkimuksen vastaajia; valtaosa suhtautuu vetyyn varovaisen odottavasti ja vedyn sijoituskohteena arvioidaan olevan vielä kaukana tulevaisuudessa.

SFR Instituutiotutkimus on vuosittain toteutettava institutionaalisen varainhoidon kattava selvitys, jossa selvitetään suomalaisten instituutiosijoittajien kokemuksia varainhoitajista ja sijoittamiseen liittyviä suunnitelmia sekä arvioidaan varainhoitoyhtiöitä eri laatukriteereillä asteikolla 1–5. Yhtiöitä arvioivat muun muassa vakuutusyhtiöt, säätiöt ja eläkelaitokset. Tutkimuksen toteuttaja on Scandinavian Financial Research. SFR Instituutiotutkimus toteutettiin tänä vuonna jo 25. kerran ja se viettääkin juhlavuottaan – Korkia onnittelee!

Lisätietoja:
Jussi Lilja
Executive Vice President
Fundraising and Client Relations
+358 50 376 0653
jussi.lilja@korkia.fi

Lähteet:
Scandinavian Financial Research: SFR Institutional Investment Services Programme
Vuonna 2024 palkitut yhtiöt: SFR Instituutiotutkimus 2024

Korkia on energiamurroksen kiihdyttäjä – olemme hankekehittäjien, omistajien ja sijoittajien ensisijainen kumppani läpi arvoketjun. Missiomme on tuottaa uusiutuvia megawatteja markkinoille, jotta tulevat sukupolvet saisivat elää taloudellisesti ja ekologisesti kestävässä maailmassa. Kehitämme teollisen mittakaavan uusiutuvaa energiaa ja energian varastointiratkaisuja yhdessä paikallisten hankekumppaneidemme kanssa Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.