Korkohermoilua
Pitkät valtionlainakorot nousivat jyrkästi syyskuussa. Markkinat arvioivat, että keskuspankit pitävät korkotason koholla aiemmin odotettua kauemmin.
Pitkät valtionlainakorot nousivat jyrkästi syyskuussa. Markkinat arvioivat, että keskuspankit pitävät korkotason koholla aiemmin odotettua kauemmin. Samalla globaali taloussuhdanne on heikkenemään päin Euroopan johdolla rahoituskustannusten nousun vuoksi. Inflaatiokehitys on laskusuuntainen. Hintojen nousuvauhti on silti yläkantissa keskuspankkien näkökulmasta ja energiamarkkinat ovat jokeri pakassa. Pitkissä koroissa trendi on alaspäin ensi vuonna. Vuoden 2024 toiveikkaiden yritystulosennusteiden ympärillä on kuitenkin kasvavaa epävarmuutta talouskasvun viilentyessä. Yhdysvalloissa osakemarkkinat ja etenkin teknologiatoimialat ovat ottaneet etukenoa tulevan tuloskasvun suhteen.
Suhdannetilanne on heikkenemässä
Ostopäällikköindeksit ennakoivat, että talouskasvu on syksyn ja tulevan talven kuluessa heikkenemässä maailmanlaajuisesti.
Yhdysvalloissa kolmannen vuosineljänneksen kasvu oli rivakkaa. Palvelut ovat yhä kasvussa vuoden viimeisen neljänneksen alkaessa, mutta myös niiden kasvutrendi on hidastumassa. Työmarkkinat vetävät yhä, mutta aiempaa vaimeammin. Kotitalouksien pandemian aikaiset säästöt ovat alkaneet huveta.
Kiinassa koronasta elpyminen on jäänyt vajaaksi yleisen luottamuspulan ja kiinteistömarkkinan sitkeiden ongelmien vuoksi. Euroalueen talous on jo kautta linjan hyvin lähellä supistumistilaa.
Rahoituksen kohonnut hinta sekä heikentynyt saatavuus jarruttavat kasvua pääomavaltaisilla toimialoilla. Teollisuuden, rakentamisen ja kiinteiden investointien kasvunäkymät ovat maailmanlaajuisesti edelleen heikot. Elvytystoimia ei juurikaan ole näköpiirissä.
Suhdannetilanne on ennusteiden mukaan heikkenemässä. OECD:n tuoreiden talousennusteiden mukaan reaalinen BKT kasvaa Yhdysvalloissa vuonna 2024 +1,3 %. Laitoksen euroalueelle ennustama talouskasvu ensi vuonna on niukat +1,1 %. Kiinaan ennustetaan +4,6 % talouskasvua vuonna 2024. Kokonaisuutena maailmantalouden kasvu olisi hidastumassa ensi vuonna +2,7 % kuluvan vuoden +3,0 % kasvun jälkeen. Ensi vuoden toisella puoliskolla olisi taas luvassa hentoa elpymistä länsitalouksissa.
Inflaatio on edelleen hidastumassa
Tilastokeskusten mittaama pohjakuluttajainflaatio ilman energian ja ruuan vaikutusta on edelleen vuositasolla koholla sekä Yhdysvalloissa (+4,3 %) että euroalueella (+4,5 %). Kokonaisinflaatio on kuitenkin Yhdysvalloissa jo siedettävämpi (+3,7 %) suhteessa keskuspankin +2 % tavoitteeseen. Euroalueella kuluttajahintojen vakaus on sen sijaan vielä etäinen asia (+4,3 %).
Kysynnän hidastumisen pitäisi hillitä inflaatiopaineita. Energiamarkkinat ovat jokeri inflaatiopakassa. Öljyntuottajamaat yrittävät tukea hintoja tuotannonleikkauksilla.
Inflaatio on ennusteiden mukaan hidastumassa, joskin se tulee ilmeisesti jatkumaan nopeampana ensi vuonnakin kuin mitä keskuspankit haluaisivat nähdä. OECD ennustaa, että kokonaisinflaatio ensi vuonna on Yhdysvalloissa +2,6 % ja euroalueella vastaavasti +3,0 %. Pohjainflaatio on vastaavasti ennusteiden mukaan vuonna 2024 Yhdysvalloissa +2,7 % ja euroalueella +3,1 %.
Keskuspankit odottavalla kannalla
Yhdysvalloissa rahapolitiikka on talouskasvua hidastavalla tasolla. Ohjauskorko on 5,25-5,5 % eli korkeammalla tasolla kuin arviot talouskasvulle neutraalista tasosta. Yhdysvaltain keskuspankin oman arvion mukaan yksi koronnosto vuoden lopulla saattaa silti vielä olla tarpeen inflaationvastaisessa taistelussa. Markkina ei odota, että ohjauskorko nousee marraskuun 1. päivän kokouksessa. Todennäköisyys koronnostolle joulukuun loppuun mennessä on 45 % markkinahinnoittelun mukaan.
Markkina arvioi nyt, että ohjauskorko on vuoden 2024 lopussa todennäköisimmin 4,5-5,0 % tasolla. Keskuspankki itse uskoo, että ohjauskorko on 5-5,25 % tasolla ensi vuoden lopussa. Keskuspankki haluaa olla riittävän varma, että inflaatio lähenee kestävästi +2 % tavoitetta, ennen kuin on aika koronlaskuille.
Myös euroalueella on todennäköistä, että ohjauskorkoja ei enää nosteta. Talouskasvu on selvästi heikentynyt. Inflaatio on yhä aivan liian korkea, mutta kireämmän rahapolitiikan vaikutukset alkavat keskuspankin oman arvion mukaan näkymään. Talletuskoron huippu voisi näillä näkymin olla nykyinen 4 %. Myös euroalueella on todennäköistä, että korkotaso pysyy kiristävällä tasolla ja että seuraava korkojen laskusykli on ajankohtainen vasta jossain vaiheessa ensi vuoden puolella.
Keskuspankkien taseiden supistaminen jatkuu toistaiseksi sekä Yhdysvalloissa että euroalueella.
Ensi vuoden tulosodotukset yläkantissa
Ilman energiasektoria yhdysvaltalaisyrityksille ennustetaan +7-15 % tuloskasvua edellisvuodesta seuraavan neljän vuosineljänneksen aikana. Ennustettu makrokehitys huomioiden yritysten tulosennusteet vaikuttavat liian toiveikkailta etenkin ensi vuoden osalta.
Euroopassa tulosten ennustetaan taantuvan edellisvuodesta loppuvuonna sekä vielä ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Ensi kevään ja kesän tuloskasvuennusteet vaikuttavat kuitenkin myös Euroopassa liian optimistisilta.
Sijoitusanalyytikot ennustavat, että MSCI AC World -indeksin osakekohtainen tulos polkee paikallaan 2023 ja kasvaa +11 % vuonna 2024. Vuonna 2024 globaalia tuloskasvua vetää ennusteiden mukaan kehittyvät markkinat yhtäältä ja uuden talouden toimialat toisaalta. Osakemarkkinoiden yleiset arvostustasot ovat historiallisesti normaalia korkeammat. Yhdysvallat ja teknologiatoimialat ovat historian valossa hintavia. Suhteessa pitkään korkotasoon osakearvostukset ovat kalliita. Maailman osakemarkkinoiden laskennallinen nousupotentiaali on näin ollen niukka vuoden viimeisen neljänneksen aikana.
Markkinahermoilua syyskuussa
Pitkät korot nousivat jyrkästi syyskuussa. 10-vuoden valtionlainakorko hyppäsi Yhdysvalloissa lähes 0,5-prosenttiyksikköä ja Saksassakin yli 0,3-prosenttiyksikköä syyskuussa. Syyskuussa euroalueen valtionlainaindeksin tuotto oli -2,6 %. Korkealuokkaiset IG-yrityslainat tuottivat -0,9 %.
Syyskuussa maailman osakemarkkinoita kuvaava MSCI AC World -indeksi tuotti -1,7 % euroissa mitattuna. Dollarin vahvistuminen pehmensi selvästi markkinoiden laskua eurosijoittajalle. Vastuullisten yritysten tuotot jäivät vajaat puoli prosenttiyksikköä jälkeen yleisestä osakemarkkinakehityksestä.
Osakesektoreista parhaat tuotot syyskuussa tarjosivat energia (+5,3 %) ja rahoitus (+0,5 %). Heikoiten kuun aikana tuottivat informaatioteknologia (-4,1 %) sekä kestokulutustavarat (-2,9 %).
Syyskuussa osakealueista parhaiten tuottivat Pohjoismaat (+1,1 %) sekä Japani (+0,5 %). Heikoiten menestyivät Yhdysvallat (-2,3 %) sekä Eurooppa (-1,5 %).